Nykytilanteen selvittäminen määrittelee lähtökohdat

Kun talo sijaitsee kunnan tai muun vesihuoltolaitoksen viemäriverkoston ulottumattomissa, on kiinteistön omistajan tai haltijan siis itse vastattava jätevesien käsittelystä. Käsittelytason tulee vastata nykyisin voimassa olevia vaatimuksia viimeistään vuonna 15.3.2016. Merkittävä osa ennen hajajätevesiasetuksen voimaan tuloa rakennetuista jätevesijärjestelmistä on uusimisen tai muun tehostamisen tarpeessa.

Kirjallinen selvitys nykytilanteesta

Ongelmana vanhan talon omistajalla voi olla, että ei ole riittävää tietoa siitä, millainen jätevesijärjestelmä aikanaan on rakennettu ja miten sitä pitäisi hoitaa. Tämä ongelma on yleinen varsinkin omistajanvaihdosten jälkeen. Tästä syystä hajajätevesiasetus edellyttää kiinteistön omistajan tai haltijan laativan kirjallisen selvityksen siitä, miten jätevedet on viemäröity ja miten ne käsitellään.

Selvityksen laatimiseksi on käytettävissä valmiita lomakepohjia. Useat kunnat ovat laatineet oman lomakepohjansa, jota voi tiedustella kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Selvitystä varten on tutkittava pihalla kaikkien jätevesikaivojen ja muiden rakenteiden sijainti ja tyyppi sekä selvitettävä ainakin kohtuullisella tarkkuudella saostuskaivojen ja mahdollisten umpisäiliöiden tilavuus tai pienpuhdistamon tyyppi sekä jäteveden lopullinen purkupaikka. Apuna voi käyttää talon rakentamisen aikaisia asemapiirrosta, pääpiirustusta ja LVI-piirustuksia.

Asiantuntijan käyttö suositeltavaa


Jätevesijärjestelmän todellinen toteutus ei kuitenkaan aina ole vanhojen piirustusten mukainen. Mikäli edellä mainittua selvitystä ei ole koskaan tehty ja jätevesien käsittelyä on joka tapauksessa tehostettava, kannattaa selvitys teettää asiantuntevalla suunnittelijalla. Hän voi samalla hankkia tarpeelliset perustiedot järjestelmän korjaus- tai uusimissuunnitelmaa varten.

Jos kiinteistön rakennusten vesihuoltovarustelu on vaatimaton, esimerkiksi loma-asunnoilla, on asetuksen edellyttämän selvityksen laatiminen varsin yksinkertaista.

  • Print
Keskustele (1)
Mauno Partanen | 
24.4.2013 15:05:51
0
0
Nykytilanteen selvittäminen määrittelee lähtökohdat :

Jos haluat nykyisestä tilanteestasi jätevesianalyysin, koskien vain laissa mainittuja aineita, aineosia, onko puolueettomia mutta "virallisia" toimijoita edes olemassa kautta maan?
Löytyykö kautta maan vesianalyysejä tekeviä riippumattomia toimijoita, vai onko kaikki sidoksissa laitetoimittajiin tai ympäristöministeriöön.
Ilmoita häirikköviesti
Keskustele tästä aiheesta
Nimi:
Viesti: